maanantai 16. helmikuuta 2015

Jää joskus sulaa

Kun joki virtaa ja jatkaa matkaa. ei se käänny katsomaan mennyttä.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Salaisuus

Kun salaisuus raottaa oveaan. Aavistus muuttuu näkemiseksi. Ihmeet eivät tunnu enään ihmeiltä. Tänään katson Seimen salaisuutta.

torstai 18. joulukuuta 2014

Sitähän minä

Kerroit puhuneesi pahaa minusta, kuin jälkikäteen luvan kysyen. Minä annoin luvan.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Myrskyä

Joskus myrsky siivoaan, myös jälkensä.

tiistai 5. elokuuta 2014

Sisällä (puutarhassa)

Meillä jokaisella on sisin. Koska olet viimeksi uskaltanut kurkistaa sinne. Millaisia maisemia eteesi on auennut. Oletko kätkenyt salaisuuden?

perjantai 1. elokuuta 2014

Kolovesi 2014 (sumuinen hetki)

Hiljennän vauhtia. Tulen rantaan ja istun kivelle. Tiedän, että olen täällä.

Kolovesi 2014 (auringon paahteelta suojassa)

Heijastukset heijastavat todellisuutta, niitä katsellessa voin vain aavistaa.